LONELINESS | YKSINÄISYYS

When I started playing with the idea of starting my blog, I really thought through what I wanted to put out there. It didn't feel natural for me to start a blog focusing on one subject. I wanted a blog where I can share my thoughts and feelings on subjects that are close to my heart. Well, here is something I am going through right now... loneliness. A topic I don't mind sharing, even though it is very personal.

I am lonely. Not all the time, but unfortunately most of the time. Roman left to preseason two weeks ago. We don't have that ''even'' family dynamic, of having two parents who can share responsibilities. I am alone most of the time and I carry all of the daily responsibilities on my own. Most might wonder: ''How can you be lonely? You have three kids!''

Yes true... I have three amazing, funny, happy kids with me all day, everyday. They keep me busy, but maybe too busy at times. I have long days. My normal day is pretty much 16 hours and I sleep a maximum of six hours a night. I am busy, which makes me tired and when I am tired I feel more lonely. All of the emotions are linked to each other. This is just a phase though. I know that. Even though I feel completely exhausted at the end of the day I still prefer the hectic lifestyle over an easy going one. When I keep myself busy I don't have time to focus on missing Roman, or to focus on negative feelings I might feel otherwise.

Talking about loneliness is not easy. I know it is a very sensitive subject, but no one should feel ashamed to discuss it. I honestly feel like society has made it difficult for us to be honest with our feelings. If you are honest about something you are experiencing, may it be good or bad, you easily get shamed by others. Unfortunately some people feel they have the right to behave disrespectfully towards others who share their feelings, opinions and beliefs openly. I started blogging and trying to be more active on my Instagram account, because honestly that usually is my only way to socialize with others. I spend all of my time with my children, so I believe it is very important to try to connect with other adults on a daily basis to keep sane. :D Now being in Finland, I do see more of my family and some friends, so that really makes me feel good.

My third blog post was about losing my identity after becoming a mother. I am still on a personal journey of finding myself and things I want to do apart of caring for others. One of those things include stepping out of my comfort zone and connecting more with the outside world. I am definitely doing more of that slowly but surely. I wish you read this post with empathy. I am not complaining and I truly hope you feel that through my words. I am grateful for everything I have and for life in general, but at the end of the day we are only human and we go through different emotions and life stages/changes. Years and certain life experiences have definitely shaped me in to a softer person, who carries great empathy and understanding towards other people. Just by sharing my emotions like this makes me feel much lighter inside. :)

Life is like riding a bicycle. To keep your balance, you must keep moving.

-Albert Einstein

How do you cope with loneliness? I would enjoy hearing your thoughts. 

Xoxo

Kun aloin leikkiä ajatuksella blogin perustamisesta, mietin asiaa todella pitkään ja hartaasti. Ajatus siitä, että keskittyisin yhteen topiikkiin ei tuntunut luontevalta. Halusin perustaa blogin jossa voin jakaa ajatuksiani ja tunteitani aiheista jotka ovat lähellä sydäntäni. No, tässä on teille asia mitä käyn parhaillaan läpi... yksinäisyys/yksinäisyyden tunne. Aihe jota en ujostele tai pelkää jakaa, vaikka onkin erittäin henkilökohtainen asia. 

Olen yksinäinen. En aina, mutta valitettavasti suuren osan ajasta. Roman lähti jälleen kerran harjoitusleirille kaksi viikkoa sitten. Meillä ei ole olemassa tasaista perhe dynamiikkaa, jossa voisimme jakaa arjen velvollisuuksia vanhempina. Olen suuren osan ajasta yksin ja joudun kantamaan kaiken vastuun itse. Moni varmaan ihmettelee tässä vaiheessa, että: ''Miten ihmeessä voit olla yksinäinen, sinulla on kolme lasta!?'' Totta... minulla on kolme aktiivista, hauskaa ja onnellista lasta joiden kanssa olen aina... joka päivä. Lapset pitävät minua kiireisenä, mutta välillä tuntuu siltä, että LIIAN kiireisenä. Päiväni ovat pitkiä, jotka ovat yleensä 16 tuntisia ja nukun maksimissaan kuusi tuntia yössä. Olen kiireinen ja se tuottaa minulle väsymystä. Kun olen väsynyt niin tunnen itseäni enemmän yksinäiseksi. Nämä asiat kulkee minulla jotenkin käsi kädessä. Tämä on ohi menevä aika kuitenkin. Tiedostan sen. Vaikka päivän päätteeksi olen aivan loppuun kulunut, en siltikään haluaisi muuttaa mitään arjessani. Tykkään siitä, että on hektistä ja suoritan asioita paremmin pienen paineen alla, kun että olisi liian rento/tuottamaton päivä. Kun pidän itseni kiireisenä en ehdi ikävöimään puolisoani, enkä miettimään mitään negatiivisia tunteita.

Ei ole helppoa puhua yksinäisyydestä. Se on todella arka aihe varmaan monille, mutta mielestäni siitä ei pitäisi olla puhumatta vain sen takia, että häpeäisi sitä tunnetta. Mielestäni ihmiskunta on tehnyt rehellisyydestä aran aiheen. Jos joku haluaa jakaa rehellisesti tunteita ja kokemuksiaan, olkoon ne hyviä tai huonoja, niin helposti joutuu arvostelun kohteeksi. Valitettavasti moni luulee olevansa oikeutettu käyttäytymään epäkunnioittavasti toisten tunteita, mielipiteitä ja uskomuksia kohtaan.

Aloitin bloggaamisen ja aktiivisemman Instagramin käytön, koska rehellisyyden nimessä se on ainoa tapani olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Vietän kaikki aikani lasten kanssa ja uskon vahvasti siihen, että minun on hyvä pitää yhteyttä toisiin aikuisiin, jotta pysyisin järjissäni. :D Nyt kun olemme Suomessa näen paljon omaa perhettä ja myös joitakin ystäviä. Se saa minut onnelliseksi.

Minun kolmas blogi postaus oli aihe liittyeen äityiteen ja siihen kuinka olen kokenut menettäväni oman identtisyyden. Olen edelleen opinteillä sen asian suhteen. Yritän löytää ja tehdä enemmän asioita joista itsekkin nautin ja jotka saa minut onnelliseksi. Yksi niistä asioista on se, että astun ulos minun mukavuus alueelta ja alkaisin enemmän ottamaan yhteyttä ulkomaailmaan. Teen sitä kyllä enemmän... ehkä hitaasti, mutta todella varmasti. Toivoin, että luet tämän postauksen empatialla. En valita ja toivon, että se myös välittyy tekstistäni. Olen kiitollinen kaikesta mitä minulla on ja elämästä ylipäätänsä, mutta loppupeleissä me kaikki olemme vain ihmisiä jotka käymme läpi eri tunteita ja elämänvaiheita/muutoksia. Vuodet ja tietyt kokemukset mitä olen käynyt läpi ovat muokanneet minua pehmeämmäksi ihmiseksi. Tunnen suurta empatiaa ja ymmärrystä ihmisiä kohtaan. Jo pelkästään se, että uskaltauduin avautua tästä asiasta antaa minulle paljon kevyemmän olon. :)

Elämä on kuin pyörällä ajo. Jos haluat pitää tasapainon, sinun on liikuttava eteenpäin.

-Albert Einstein

Miten sinä selviydyt yksinäisyyden tunteesta? Olisi mukava kuulla ajatuksesi.

Xoxo